Koko maailmankaikkeuden yllättävä ja yhtäkkinen tuhoutuminen ei olisi mikään katastrofi. Se ei olisi surullista, se ei olisi edes lievästi haikeaa. Ei se kyllä iloistakaan olisi.
Koko maailmankaikkeuden yllättävä ja yhtäkkinen tuhoutuminen ei tarkoittaisi yhtään mitään.
Kukaan ei edes huomaisi koko tapahtumaa, koska kaikki, jotka sen voisivat huomata, olisivat tietenkin tuhoutuneet. Yllättäen ja yhtäkkiä. Kukaan ei voisi ilmaantua huomaamaan tuhoutumista jälkeenpäinkään mihinkään, koska aika ja tila olisivat nekin tuhoutuneet. Yllättäen ja yhtäkkiä. Ei olisi olemassa aikaa milloin muistella mennyttä maailmankaikkeutta. Ei olisi olemassa paikkaa missä muistella mennyttä maailmankaikkeutta.
– – –
Päteekö sama myös niin päin, että koko maailmankaikkeuden yllättävä ja yhtäkkinen syntyminen (sellainen on tiettävästi tapahtunutkin) ei tarkoittaisi mitään, jos kukaan ei koko tapahtumaa edes huomaisi – ei ikinä eikä missään?
Edellyttääkö koko maailmankaikkeuden olemassaolo ”huomaajan” (jota voisi kai kutsua myös tietoiseksi olennoksi) olemassaoloa? Jonkun, joka jossain vaiheessa jossain tajuaa että, hei, maailma on olemassa! Jonkun, joka voi ehkä jopa iloita tai surra maailman ja sen mukana itsensä syntymää ja tulevaa kuolemaa?
Jos huomaajat ovat maailmankaikkeuden olemassaololle pakollisia, niin seuraako siitä, että myös aika ja tila ovat pakollisia? Ei kai kukaan voisi tehdä mitään huomioita, jos huomioiden tekemiseen ei olisi yhtään aikaa tai huomaajalle ei olisi yhtään tilaa?`
-Kolkkala, M., maailmankaikkeus.wordpress.com
Metamaailmankaikkeus 
Vastaa